Tasapainon menetys ja palautuminen

Wednesday, March 5, 2014

Taivaanrannassa kumisee, taivas peittyy umpeen mustien pilvien maalaamina, jalat vapisevat maankuoren kanssa samassa rytmissä. Kriisi, järkytys, puskan takaa tullut kamaluus, näitä välillä tapahtuu itse kullekin.

Menetin tasapainon, sydänalaa painoi, kurkkua kuristi, ahdisti, en kyennyt nukkumaan, itketti, reagoin yli, katselin ympärilleni lähes vainoharhaisena - mitähän seuraavaksi, milloin hyeenat haistavat veren, täällä kulkee haavoittunut ja heikko eläin. Riipivä suuttumus ja suru tekevät valppaaksi, uni ei tule silmään. Samat ajatukset vellovat kuin pesukoneessa, ympäri ja ympäri, olisinko voinut estää tämän jotenkin, olisinko voinut sanoa toisin, mitä olisin voinut tehdä toisin, miten olisin voinut estää tämän jotenkin...

Maanisesta ahdistuksesta tila vaihtuu lamaantuneeseen surutyöhön. Paska on tapahtunut, källi on käynyt, maito on maassa. Jo vuorokaudessa pää alkaa suunnitella tilanteen ratkaisemista olosuhteiden mukaan, silmät kääntyvät tulevaan. Ehkä tästä opittiin jotain. Ehkä tässä on silti jotain hyvää. Ehkä tämä kääntyy vielä hyväksi, ehkä kaikki järjestyy. Ja hetken päästä myrskyn jylinä vaimenee, muutoksen tuuli asettuu, tulee hiljaista ja rauhallista. Kaiken keskellä seisoo riepoteltu, mutta hyväkuntoinen minuus ja tietää, että tästä selvitään. Kaikki järjestyy.

Nykyään tasapaino palaa nopeasti. Se, että pääsen takaisin rauhaan maailmani kanssa näin nopeasti, on lähes neljänkymmenen vuoden harjoittelun tulos. Kaksikymppisenä suistuin pienemmästäkin valtavaan pyörteeseen, josta pois pääseminen saattoi kestää kuukausia. Useinkaan en ollut edes kömpinyt kuiville edellisestä, kun seuraava aalto muutosta ja kriisiä saapui. Uuvuin. Aloin pitää värjyvää oloa normaalina.

Nyt osaan erottaa ohimenevät ja ratkaistavissa olevat kriisit maailmanlopuista. Ainakin paremmin kuin ennen.

Tästä selvitään. Kaikki järjestyy. Silmissä siintää kevät ja mukavat asiat.