Kevät, kevät, kevät

Wednesday, April 16, 2014

Muutama daalia on jo mullassa. Pian pitäisi heittää cannat multiin myös tekemään alkuvartta. Gladioluksille en ole vielä oikein löytänyt sopivaa ajankohtaa, sillä yöllä on pakkasta - aamulla kylmä hyytää luihin saakka, ruohikko on huurussa, joten ei se näytä oikein vielä herkän sipulikukan keliltä. Ei meidän leveyspiireillä. Sitä paitsi kotini sijaitsee rinteellä, johon puhaltaa esteettä törkeän kovaotteinen tuuli. Pohjoisesta jäätävästi, etelästä pehmeästi, mutta ei meille tarvitse mitään magnoliaa istuttaa.

Tänään juhlin ystävän kanssa syntymäpäiviä. Olemme tavanneet 20 vuotta sitten. Hän oli silloin poikamainen kolmekymppinen - nyt sellainen nuorekas 50-vuotias rahjus.

Huomenna menen hakemaan metsästä pajunkissaoksia, joita jälkikasvun kanssa koristelemme virpomista varten. Ei, emme lähteneet karkkikerjuulle palmusunnuntaina, vaan virvomme rakkaita näin pääsiäispyhinä, mummua ja tätiä, ehkä kissakin saa osansa.

Pian avautuu Tampereen Jäätelötehtaan putiikki - kun vuoden ensimmäinen jäätelö on nokan edessä, on virallisesti kevät.

Minun piti haukkua spämmäreitä, pööpöileviä kuskeja ja riistohintoja, mutta auringon paistaessa pehmeästi verhojen läpi en vaan raaski. Pääsiäisloma edessä, kivaa tiedossa ja kaikki kohdillaan. Toivottavasti teillä kaikilla muillakin.