Kusipää, valehtelija ja rasisti

Wednesday, March 25, 2015

Facebook on alkanut toden teolla epäilyttää. Kyllähän sfnetissäkin tuli kaikenlaista hässäkkää, siellä haistateltiin ja nimiteltiin, minäkin olin miestenvihaaja lähtökohtaisesti ja lastenvihaaja seuraavaksi. Se oli 90-lukua se!


Nyt Facebookissa jatkuu sama meno eikä mitään olla opittu. Ei minua haittaa se, että joku on eri mieltä tai teilaa minun näkemykseni/mielipiteeni, mutta mistä tämä nimittely julkisella areenalla oikein tulee? Heppoisin perustein nimitellään ihmisiä sen kummemmin siitä syyllisyyttä tuntematta.

Minä yritän kirjoittaa täsmällisesti, yritän ilmaista itseäni oikein. Monesti huomaan vastaanottajan reaktiosta ja vastauksesta, että pieleen meni. Näen usein otsaluullanikin, että olemme lähes tai jopa kokonaan samaa mieltä, ja siksi toisen tuohtunut kommentti tuntuu siltä, että nyt pitää selittää paremmin tai lisää. Ja yritän uudestaan. Yritän moneltakin kantilta. Jotta hän näkisi, mitä oikeasti ajattelen, että näkemyksemme eivät välttämättä ole niin kaukana toisistaan ja jos ovatkin, ei tässä mitään hätää ole silti. Että voidaan olla eri mieltäkin ihan sovussa. Joskus kännykästä kommentoidessa ilmaisu supistuu ja jää paljon pois. Silti: miten ihmeessä päädytään tilanteeseen, jossa tosielämän tuttukin päättää Facebookissa nimitellä, ilkeillä?

Linkkasin feministikirjoittajan kirjalinkin ja kehuin. Joku oli feministikirjoittajan kirjasta sitä mieltä, että se on loukkaava ja sen linkkaaminen omalle seinälleni (joka näkyi hänen syötteessään) oli hänelle minun tekemäni henkilökohtainen loukkaus. Kuulin olevani ihmisenä kusipää. Selitykset eivät auttaneet. Vuosikausien elävän elämän toveruus ei auttanut eikä lieventänyt asianhaaraa. Kusipää mikä kusipää, ja on jotakuinkin mahdotonta todistaa, että ei ole ihmisenä kusipää. Jos joku tietää, että sellaisen voi todistaa, voisiko kertoa minulle, miten se tehdään?

Lähiaikoina kommentoin raiskauksia. Eräs ihminen väitti raiskauksia rikoksina sukupuolineutraaleiksi. Olin eri mieltä. Sanoin, että jos tekijät ovat 99%:sti miehiä, ei rikos ole kovin sukupuolineutraali luonteeltaan. Tämän jälkeen minut nimitettiin julkisesti valehtelijaksi. Vaikka jälkikäteen netistä kaivetun tilastotiedon perusteella jo Suomessa viiden vuoden ajalta raiskauksien tekijät olivat (muistaakseni) 99,96%:sti miehiä, tämä ei johtanut siihen, että valehtelijuuteni olisi "peruttu". Ei edes pientä "sori":a.

Jos mennään nimittelemään julkisesti tai yksityisesti heppoisin perustein, kyllähän sitä odottaisi toverilta, että vedetään sanat takaisin, kun homma selviää ja tulee esim. ilmi, että nimittelijä oli jopa ihan väärässä. Mutta ei, ei Facebookissa, ei nelikymppisten kesken. Nimittelystä pidetään kiinni ja sitten feikataan, ettei mitään tapahtunutkaan. Olen varmaankin jotenkin vajaa ihmisenä, kun minulle tuollaiset nimittelyt ovat aika vakava paikka. Tilanne, jossa nimittäisin toveriani kusipääksi tai valehtelijaksi vaatisi aika kovan näytön ja kertakaikkisen vihamieliseksi päässeen tilanteen.

No, nyt kun epäilin vallan ylimalkaisesti uutisoidun tutkimuksen ja tutkimustuloksen asetelmia ja otannan sisältöä (tutkimus oli tehty Brasiliassa, minkä epäilin vaikuttavan asiaan siten, että tulos ei välttämättä päde mm. Suomessa) kuulin olevani rasisti. Toveri päätti, että tämä olikin yhtäkkiä ihonväriin perustuva epäluulo tutkimusta kohtaan (en edes miellä brasilialaista yksinomaan "tummaihoiseksi" mutta mitä väliä). Näin minua sopii nimitellä julkisesti rasistiksi, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Eipä silti, koska olen ostanut homeopaattisia valmisteita ja käynyt energiahoidossa, tuen omalta osaltani kuulemma sitä tiedevastaista hullujen rintamaa, joka tunkee lastensa peppuun kloriittia, joka ei rokota lapsiaan ja antaa niiden kuolla diabetekseen kuhne-kylvyssä. Tämänkin asian itsestäni opin Facebookista.

Nämä nimitykset ovat painavia. Ne sattuvat. Ne jäävät ikuisiksi ajoiksi tai vuosikausiksi tuonne nettiin tai someen roikkumaan. Ne eivät katoa ellei niitä peruta ja pyyhitä pois, konkreettisestikin. Kyllä minä voin ihan ystävällisesti asioida ihmisen kanssa, joka on minua nimitellyt julkisesti tai syyttänyt väärin perustein, mutta enhän minä sitä unohda...ainahan se siinä välissä on ennen kuin se on käsitelty. Ehkä vain sitten näiden ihmisten mielestä minä olen sitä, miksi he ovat minua nimitelleet...mutta miksi olla kaveri somessa tai muutenkaan, jos nimittely edustaa heidän käsitystään minusta ihmisenä?

En tiedä, mitä tuolla somessa tapahtuu sellaista, että ihan elävän elämän tutut ja toverit muuttuvat sanoja raateleviksi ja verenhimoisiksi. Tärkeintä ei ole ymmärtää toinen toistaan vaan raadella, vääntää sanat nurin, todistaa toisen olevan paska ihminen ja väärässä. Minä selitän henkeni hädässä tullakseni oikein ymmärretyksi ja vasta aika myöhäisessä vaiheessa tajuan, että tuo toinen ei todellakaan edes yritä tai halua *ymmärtää* vaan hän haluaa piestä näkemykseni katuun, todistaa minun olevan joku kummallinen ikävä olento, lyödä pöytään näyttöä siitä, miten ajattelen väärin ja asenteeni on kerrassaan vino. Jään siihen kohtaan monttu auki seisomaan, jähmetyn ja menen jotenkin raiteiltani. Miksi helketissä tuo kiva ihminen haluaa toimia näin ja tehdä näin? Miksi hän haluaa riidellä ja nimitellä minua olemattoman perusteen pohjalta? Eikö meidän aiempi tuttuushistoriamme tai elävässä elämässä saatu evidenssi ok-ihmisyydestä merkitsekään mitään? Ei.

Facebookista on muotoutunut minulle kuva paikasta, joka on kuin peilitalo. Kaikki peilit näyttävät kuvan venyneenä, vääntyneenä, lässähtäneenä, oudonvärisenä. Siellä pelataan eri säännöillä, ja itse asiassa pitkälle unohdetaan säännöt. Tai unohdetaan se, että nämä ovat kaikki ihan kivoja ihmisiä tuolla ulkona. Ainakin ovat olleet. Mihin se katosi? Mitä pirua tapahtui?

Kyllähän minäkin olen tuhannesti kohdannut tilanteen, että tekstini välittämä minuus/persoona ei ole yksi yhteen. Teksti ei koskaan tavoita kaikkea eikä välitä lämmintä äänensävyä, hymähdystä, sitä kaikkea pehmentävää, mikä ihmisessä on, kun hän sanoo samat asiat kahvipöydän toisella puolella. Teksti on usein kylmää, siltä puuttuu kasvot ja katse. Jotenkin minä ymmärrän sen, että joltain tuikituntemattomalta blogin lukijalta tulee kylmää palautetta ja teksti menee perille täysin toisena kuin sen alunperin omasta mielestään kirjoitti, mutta somessa on usein vastassa tuttu. Tavattu ja tunnettu ihminen. Pitäisihän sen kai nyt tietää edes jotain...edes epäillä omaa ajatustaan siitä, että tuo toinen on hullu natsihenkinen valehtelijakusipäärasisti, ellei siitä ole todella kovaa evidenssiä, että näin on sanottu ja tarkoitettu. Miksi ihmeessä pitäisin kaverina somessa tai reaalielämässä ihmistä, jota voisin epäillä kauheista ääriteoista tai -asenteista? Eivätkö lähtökohtaisesti itse valitut kaverit somessakin ole oletusarvoisesti hyviä tyyppejä?

Olen tykännyt Facebookista, koska pysyn yhteydessä ihmisiin, joista en viikkoihin tai kuukausiin muuten kuulisi mitään. On hauska jakaa päivän uutisia tai muita hassuja juttuja, jakaa sitä jokapäiväistä ja arkista. Nyt olen pohtinut koko hela tilin lopettamista, sillä jos sitä kautta roiskuu kuraa ja kökköä niskaan siinä määrin, että itku pääsee, on jotain mennyt perusteellisesti pieleen. Ei voi olla totta, että joutuu joka viikko selittämään, että en ole paha ihminen, en valehtelija, en rasisti, en kusipää, että yritän olla ihan hyvä ihminen, avarakatseinen, yritän olla utelias ja oppia virheistäni, yritän olla kiva vaikka välillä mielipiteeni ovat melko voimallisesti ilmaistuja, olen ihan ok ja mukava tyyppi vaikka olenkin feministi, käyn aromaterapiassa, en niele purematta kaikkia mahdollisia tutkimustuloksia Yle uutisten tai Iltalehden sivuilta. Että joskus voin ymmärtää kannan A vaikka samaan aikaan ymmärrän kannan B. Että joskus se, että epäilen väitteen kattavuutta ei tarkoita sitä, että olisin täysin väitettä vastaan ja kiistäisin väitteen esittämän asian olemassaolon.

Koska on niin helkatin vaikeaa saada sanottua täsmälleen, mitä ajattelee tai tuntee, ja koska on niin helketin vaikeaa tulla ymmärretyksi oikein vaikka kuinka joskus yrittäisi, en siedä yhtään tahallista ja ilkeämielistä väärinymmärtämistä. Sitä, että väenväkisin halutaan nähdä toisen sanat vääntyneinä mutkalle. En siedä enkä hyväksy nimittelyä, pahansuopuutta ja ilkeyttä. Pitäisi keski-ikäisten jo osata olla edes sen verran. Ja jos rapatessa roiskuu, on huono päivä tms. niin aina voi sanoa SORI. En tarkoittanut. Olen pahoillani. Vedän sanani takaisin.

Hyvää someilua kaikille toivottaa miestenvihaaja-kusipää-valehtelija-rasisti, elävässä elämässä ihan tavallinen ihminen.