Työnhakijatuote

Thursday, April 9, 2015

Kaikki, mitä olen nykytyömarkkinoilta ja tämän hetken työnhausta kuullut, on antanut ymmärtää, että työntekijän pitäisi konseptoida itsensä markkinoitavaksi tuotteeksi, joka myy ja joka tuottaa. Työnantajat etsivät työntekijöitä, jotka ovat jatkuvasti kaksikymppisen energialla varustettuja 24-7-maanisen innostuneita luovia työnarkomaaneja, joiden elämän sisältö, kutsumus ja orgasmi on TYÖ.

Näillä markkinoilla ei ole kovinkaan monella mitään mahdollisuuksia. Minä osaan olla sosiaalinen, hoidan puheet ja minglaukset näppärästi, olen osaava ja kokenut työntekijä, mutta mitä sitten? En osaa kääriä osaamisiani myyväksi konseptiksi, jossa kääreenä olisi toki sieluni ja elämänsisältöni. Minulla on kaiken kukkuraksi muutakin elämää. En halua olla 24/7 töissä, en halua ajatella töitä 24/7.

Työ on minulle kolmasosa arjesta, jonka touhuan mahdollisimman hyvin mahdollisimman tuottavasti, saan menetetystä vapaa-ajasta kohtuullisen korvauksen, josta maksan yhteiskunnan hyväksi kolmasosan veroja. Olen mielestäni hyödykäs kansalainen ja veronmaksaja, olen mielestäni usein innostunut ja työstäni kiinnostunut - sekä työni hyvin hoitava työntekijä. Mikä pahinta, minä ajattelen usein, että SEN PITÄISI RIITTÄÄ. 

En valitse harrasteitani sen mukaan, että ne näyttävät hyvältä CV:ssa. En muokkaa jatkuvasti ulkonäköäni geelikynsin, nylon-ripsin ja botoxein, jotta olisin mahdollisimman muovisen näköinen seksihirviö, jotta voisin olla vetävä ja edustuskelpoinen. Minä vain pukeudun siististi ja asiallisesti, ja jakkupukuun tarvittaessa. Entisenä yhdistys- ja järjestöhallitusjyränä tiedän, miten niissä tilanteissa ollaan.

En valitse ystäviäni ja vapaa-ajanviettopaikkojani sen mukaan, mistä voisin hyötyä. Arvostan työtäni yhtä paljon kuin vapaa-aikaani, minkä vietän täysin muita asioita tehden ja miettien. Useimmiten menen suoraan töistä lapseni kanssa metsään ja ihmettelemme puita, sinivuokon nuppuja ja pohdimme ohilentäneen linnun lajia. Sellainen ei ole kovin myyvää eikä mediaseksikästä, joten suorastaan kieltäydyn olemasta työmarkkinoilla haluttu tavara.

Omasta mielestäni olen tuottava ja hyödyllinen, palkkansa väärti. Mitä sitten? Minun pitäisi MYYDÄ ITSENI siten, että työnantaja näkisi minut haluttavana TUOTTEENA. Tällaisella toiminnalla on kyllä ihan nimikin, rikoslaissakin mainittu.

Nykyisten työmarkkinoiden tilanteessa ihmisten pitäisi muuttua maanisen egosentrisiksi markkinapelleiksi, jotka kritiikittä puhuvat pashaa ja ylistävät itseään. Heillä on puvun lisäksi liuta sertifikaatteja ja todistuksia siitä ja tästä, metodista jos toisesta, ja näihin papereihin työnantajat sijoittavat. Työntekijä, joka on siisti ja puhdas, joka käyttäytyy kohteliaasti ja on perkuleellinen asiantuntija, jatkuvasti oppimishaluinen alastaan ja sopeutuva työntekijä - ei kuulkaa ei, sellaisia ei meille haluta. Eihän se edes rynni lavalle kiljumaan mikkiin, miten ihana hän onkaan ja miten hän antaa edestä ja takaa työnsä nimissä.

Minusta nämä egomaanit ja muut minäminäöykkärit ovat vastenmielisiä. Pellejä ja idiootteja. Mutta niitä työnantaja haluaa.

Kiinteistöfirman kesätyöntekijän tulee rupatella videoblogiin hauskoja juttuja haravoinnin ja patterin ilmaamisen riemuista, IT-ammattilaisen tulee olla täysiverinen markkinointihutsu, joka saa asiakkaalta ekoilla treffeillä puhumalla sille silmät ja suut täyteen huttua. Tai sitten vain pitäisi olla kahdeksan osaajan taidot ja kokemus, muutoin pitää ymmärtää olevansa jatkuvan oppimisen ja harjoittelija-aseman kastissa. Jos olet tarpeeksi nätti ja teet tarpeeksi hauskan videon Youtubeen, sinulla on ura!

Samaan aikaan joukko täysin vailla ymmärrystä olevia hölöhölöpellejä istuu esimiehinä tai johtajina, he jauhavat monisanaista hevonkakkabingopölinää tajuamatta käytännöstä tai arjesta mitään. Poliitikkoja, jotka eivät ole 20 vuoteen matkustaneet muulla kuin taksilla ja ruokaostokset hoitaa henkilökunta - niitä meille halutaan tekemään suunnitelmia joukkoliikennemaksuista ja ruuan alvista. Näitä samoja tyhjiä tynnyreitä halutaan palkata töihin, joita he eivät keskimäärin osaa hoitaa.

Ne hiljaiset osaajat istuvat työttöminä kotona, koska he eivät selvästikään osaa markkinoida itseään eikä heidän CV:nsä ole myyntihenkinen. Kaikessa on parempaa se, miltä se näyttää ja kuulostaa kuin se, mitä se oikeasti sisältää ja mitä se saa aikaan.

Onnea vain kaikille työnantajille: harva teistä enää erottaa hyvää tekijää (joka osaa ja on) pukupellestä, joka SANOO osaavansa ja olevansa. Työnantaja ottaa sen, joka puhuu sellaisia, mitä työnantaja haluaa kuulla. Työnantaja ei halua palkata ihmisiä, jotka puhuvat siitä, mitä asiat ovat.

Sanoisin näin, että uutta Nokiaa ei näillä eväillä tule. Suomi on nyt rähmällään, mutta pian se joutuu työntämään naamansa siihen, minkä on päästänyt maahan jo jokunen vuosi sitten.

Jälkikirjoitus: tästä tekstistä joku kommentoi, että kirjoittajan mielestä näemmä kaikki rekrytoijat ovat miehiä. Anteeksi MISTÄ sellaisen kuvan sai? Mitä minä olen puhunut johtajista...pukupellejä tai hölöhölöpellejä...ai etteivät ne voi olla naisia? Tässä sen taas näkee: pattiotsalla voi lukea tekstit ihan miten vain, ja sitten tämä oman mielikuvan tulkinta tuodaan esiin kirjoittajan näkemyksenä. Hiphei ja luetun ymmärtäminen!