Turvallisesti vuodessa 2012.

Ollaan kivaa mieltä?!

Käytän Facebookia. On siellä minulla kavereitakin. Olen tykännyt tuupata sinne lyhyitä kommentteja ja mielipiteitä ajankohtaisista asioista, mm. uutisista. Nyt menin sanomaan, että tekee kyllä mieli kysyä muutamaltakin, joka äänestää "vääriä" pressaehdokkaita, että mikä niillä on mennyt pieleen.

Minusta politiikka ja mm. musiikki ovat asioita, joissa pitää olla mieltä ja saa olla eri mieltä. Niissä ei pitäisi kyteä aikuisilla ihmisillä mitään ääriherkkää mimosahipiää. Siksi kerron avoimesti, ketä äänestän ja millä perusteilla. Sama koskee musiikkia. Suurta hupia on olla niistä tyystin eri mieltä: viherpiiperö (kuten minä) ja kokoomuslainen oikeistoporvari (kuten eräs tuttavani) saimme monen tunnin hupaa sättimällä toistemme idiotiaa ja väärässäoloa. Minusta sellainen mielipiteily on hauskan lisäksi tärkeää. Siinä oppii.

Mutta ei Facebookissa. Eikä kaikkien ihmisten seurassa. Olisi pitänyt tähän ikään jo ymmärtää, että joillekin mielipiteily on allergisoivaa. Tottakai saa olla mieltä, mutta pitää olla silleen KIVASTI mieltä(voi kiettaan ristus!).

Esimerkki: näin sen pitäisi mennä.
Minä: kyllä tekee mieli kysyä muutamaltakin, että mikä noin fiksunoloisessa ihmisessä on mennyt pieleen, jos äänestää jotain Väyrystä/Lipposta/Essayahia.
Toinen: Ja mikäs sulla on vikana, jos jotain Haavistoa yrität?
Minä: Haavisto ei ole nolo toisin kuin nää kolme.
Toinen: Olet juntti, et ymmärrä mistään mitään, Haavisto on niin yesterday!
Minä: Väyrynenkö ei ole? Jada jada jada...
Et cetera. Et cetera.

Esimerkki: näin se menee
Minä: kyllä tekee mieli kysyä muutamaltakin, että mikä noin fiksunoloisessa ihmisessä on mennyt pieleen, jos äänestää jotain Väyrystä/Lipposta/Essayahia.
Toinen: siis törkeetä, ai mussa on joku mennyt pieleen? Miten sä voit kuvitella olevas muka parempi ihminen? Ai että me muut niinku ollaan huonompii? Siis tosi törkeetä, tää loukkaa mua ihan kauheasti!!!

En tiedä, onko se keski-ikäisyys, vaalisalaisuus, suomalaisuus vai mikä, että mielipide pressaehdokkaasta koetaan hyökkäyksenä, hirvittävänä henkilökohtaisena loukkauksena ja tiesminämuuna. Mielipide vaan tulkitaan, että se on suunnattu JUSTMUHUN ja sitten JUSTMUA on loukattu. Sen jälkeen olen ilkeä, kuvittelen olevani parempi ihminen, vaikka olenkin huonompi, kun olen silleen väärin mieltä, siis tottakai saa olla mieltä, mutta silleen kivasti eikä tolleen rumasti, kauheeta kun mieleni pahoitin.

Eikä siihen oikein kehtaa sanoa, että toi sun pirinä ja nillitys kyllä todisti, että sulla ON mennyt joku pieleen ja NYT mä ymmärrän, miksi äänestät "väärää" tyyppiä. Parasta on, että useimmiten nillittäjä ei kerro omaa ehdokastaan vaan vinkuu, kun joku toinen kertoo omansa eikä tykkääkään hänen ehdokkaastaan (jota hän itse ei edes siis nimeä). Uh ja oh.

Ymmärtäisin, jos kyse olisi jostain herkästä asiasta. Vaikka siitä, että olisin todennut pitäväni typeränä ihmisiä, joilla on lapsia. Mutta kun en ole: olen todennut, että jotkut pressaehdokkaat ovat mielestäni outoja valintoja.

Kun nämä nillittäjät edes avoimesti myöntäisivät olevansa ajatuspoliiseja, mielensäpahoittajia ja mielipiteet henkilökohtaisena mieltäviä defensiivikkoja, niin asia voitaisiin todeta siten, että joo, jos tehään niin, että Facebookissa pistän sut Rajoitettuun kategoriaan niin et näe näitä mieltä pahoittavia juttuja.

Mutta kun moni kuitenkin vannoo olevansa niin helvetin valmis hyväksymään, että ihmisillä on mielipiteitä (kunhan niitä ei vaan sano tai pitää siis sanoa, että kaikkien mielipide on yhtä arvokas ja kaikki mielipiteet on kivoja ja oikeita ja kaikki on yhtä hyviä...NO EIVÄTKÄ OLE!) ja todellisuus on aivan toista.

Kotisivukirjoittelun etu on siinä, että tänne pitää ihan varta vasten tulla lukemaan. Jos joku tuttu alkaa nillittää, sille voi sanoa, että pysy pois täältä. Älä lue, kun kerran alkaa keittää. Facebookissa on tavallaan koko ajan päällä riski, että oma kommentti näkyy toiselle - joten se on henkilökohtaiseksi miellettävä loukkaus. Ei jaksa. Persiistä.

Kirjailijan tuska

Kun on kirjoittamisen hinkua tai lahjaa lykätty, ei sovi valittaa. En minä sillä. Mutta ottaahan se ruotoon ja sieluun, että kun on kirjoittanut muutaman liuskan tekstiä, jo alkaa itse-epäily. Kuka tätä muka lukee. Eihän tässä ole järkeä. Mitä tästäkin muka voi tulla. Tämähän on ihan sekavaa. Kuka tuokin on. Eihän tässä ole juonta eikä tämä johda mihinkään. Tässähän täytyy kehitellä tätä kuukausikaupalla. Voi hyvä luoja niin.

Muilla on niin huiseja ideoita, upeaa ilmaisua, ja mulla vaan tämmösiä tavallisia juttuja. Ikäänkuin ne muut olis ideansa kehittäneet valmiiksi päivässä ja upean ilmaisun itsekseen ekalla yrittämällä.

Niistä eläimistä

Luin Johanna Sinisalon uusimman teoksen, "Enkelten verta". Päässä repesi verisuoni.

Mikä helvetti siinä onkin, ettei tässä peruskoulutuksen ja akateemisten tutkintojen maassa saada eläinten kohtelua kuosiin muuten kuin pakkolailla, ja siltikin siellä muutama sikalan omistaja tai kanalan pitäjä yrittää luimia asetusten ohi? Miten helvetissä voi olla niin vaikeaa kohdella eläviä ja tuntevia olentoja asiallisesti, antaa niiden elää hyvä elämä ja sitten poistaa päiviltä ylimääräistä tuskaa aiheuttamatta? Miten voi olla niin kallista ja mahdotonta suoda pitämilleen tuotantoeläimille lajityypille ominaiset olosuhteet?

Miten helvetissä voi olla niin, että tuolla juoksee lauma nuoria aktivisteja kuvaamassa sikaloita ja siitä nostetaan syyte paskat olot kuvanneita nuoria vastaan? Miten meillä voi olla niin jumalattoman paskapäisiä maatalousministereitä ettei mitään tapahdu eikä tuotantoeläintiloille saada kuria? Vasta nyt jumalten vuonna 2012 saatiin ne häkkikanalat lain taakse, mutta monen eläimen kärsimys jatkuu yhä, tuotannon tehokkuuden antamalla oikeutuksella. Miten jumalauta selitätte lapsillenne sen, että eläinten kidutus on toki väärin, mutta ihan laillista??? Miten voidaan sanoa, että kaikki on ok ja lain mukaista, jos laki antaa ihmisille oikeuden ja mahdollisuuden aiheuttaa eläimille kärsimystä tai pitää eläimiä persepäisissä oloissa?

Ja joka jumalan kerran, kun tästä kyselee ja nostaa esiin asiaa, tulee se karnivoorien lauma itkemään, että "te haluutte niinku että kaikki rupeis vegaaniks ja varmaan pihvin syömisestä pitäis saada hirttotuomio". Ääliöt. Jos lihansyönti aiheuttaa noin pahaa aivojen rapautumista, kannattaa se lopettaa hetimiten.

Tässä on niinku yritetty vuosikausia sanoa, että kun kerran lääketieteellisten tutkimustenkin esiin tuoma fakta on se, että RUNSAS lihansyönti on selkeä riskitekijä suolistosyöpien synnyssä ja kakkostyypin diabeteksen puhkeamisessa, on ainoastaan järkevää VÄHENTÄÄ lihansyöntiä ja LISÄTÄ kasvisten osuutta ruokavaliossa. Tässä ohella mietin, miten yksikään lihansyöjä voi ikinä sanoa tykkäävänsä eläimistä tai olevansa eläinten asiallisen kohtelun puolella, mikäli ei syö tuntemansa lähitilan lihaa TAI luomulihaa. Luomulihan syöminen olisi eläinrakkaalle lihansyöjälle mielestäni itsestäänselvyys. Näin ei kuitenkaan ole. Miksi?

Olen systemaattisesti kieltäytynyt ostamasta muita kuin luomumunia tai onnellisten kanojen maalaismunia, jo 1990-luvulta, jolloin häkkikanaloiden tilanne tuli tietoon. Hämmästelen edelleen, miten siellä munahyllyllä seisoo näitä mukatiedostavia ja koulutettuja ihmisiä ja funtsii, että siis kauheeta, noi luomuthan on ainaki 20 senttii kalliimpii. ARGH! Söisivät päänsä ja paistaisivat munasolunsa, sillä olisi hyviä seuraamuksia koko maailmalle.

Luomun/lähitilojen ruuan ostaminen ja hankkiminen ei ole enää asia, jossa voisi itkeä sen supervaikeutta,superkalleutta tai superhankaluutta. Sitä saa, hinta on hieman kalliimpi, mutta kai voi maksaa 20 senttiä tai euron enemmän siitä, että on äänestänyt eläinten hyvän kohtelun puolesta???

Te halpistehotuotantolihaa ja -munia syövät idiootit: kunpa pääsisitte viettämään viikon sian/naudan/kanan asemassa kannattamillanne tehotuotantotiloilla. Ei mulla teille enempää asiaa ole. Te olette sitä samaa porukkaa, joka sai hysteerisen paranoiakohtauksen koulujen kasvisruokapäivistä ja joka huutaa tuolla mädättäjäbakteerinen suu auki mylvien, miten kasvisruuan tai kasvisten syömisen ehdottaminen rikkoo teidän ihmisoikeuksia. Teidän pitää saada pihvinne joka päivä, kaikessa, kaikkialla, ehdoitta, pihvikahvii ja lihajäätelöö teille. Menkää oikeasti jonnekin kivien alle asumaan, ei teitä jaksa.

Minusta luomulihan syöminen on ok. Henkilökohtaisesti en koske lihaan ja pidän lihatonta ruokavaliotani erittäin kattavana ja terveellisenä. Syön kalaa, luomumunia ja maitotuotteita, aina luomua etsien niin kasviksista kuin muustakin elintarvikkeesta. Minusta yletön lihansyönti ei ole kellekään terveellistä (ennen hei Kiinassa TAPETTIIN vangit antamalla niille rajoituksetta punaista lihaa, vettä eikä mitään muuta...) ja lihansyöntiä voi vähentää 1-2 kertaan viikossa kenenkään terveyden kärsimättä.

Tämä lihansyönnin vähentäminen voisi vähentää eläinten kärsimyksiä. Erityisesti sen LUOMUlihan tai eettisesti elukoita pitävän lähilihan valitseminen tehotuotetun lihan sijaan voisi aikaa myöten olla hyvin merkittävä tekijä siinä, että eläinten oloihin kiinnitettäisiin huomiota.

Minulle eläimet ja lapset ovat olentoja, jotka tulee pitää hyvin. Niitä tulee kohdella asiallisesti. En monesta asiasta heittäydy murhanhimoiseksi, mutta lasten ja eläinten huonosta kohtelusta, ja vallankin rääkkäämisestä ja julmuudesta niitä kohtaan alan kaivella pesäpallomailaa kiireesti.

Kulttuurilaari

Tähditys siis seuraavasti:

  • ***** = olen tulessa!
  • **** = posket punottaa, lämpö läikähtelee
  • *** = lämpimään päin
  • ** = haaleaksi jätti
  • * = jäistä näkkäriä
  • @ = kurapashaa

Johanna Sinisalo : Enkelten verta *****
Tämä kirja pitää luettaa jokaisella lihansyöjällä ja kasvispupeltajalla. Tämän kirjan jälkeen tuli olo, että minä rupean perkele eläinten oikeusaktivistiksi, kun ei hommista näemmä muuten mitään tule. Saippualaatikkopaasaus pidetty jo yllä, joten annan olla. Tästä kirjasta tuli vielä mieleen se Stephen Kingin Pet Semetery", hyvällä tavalla. Kingin kirjaa käsittelevissä jutuissa ohitettiin mielestäni aika rajusti se tuska, kipu ja ikävä, mikä rakkaan olennon menetyksestä seuraa. Sinisalon kirjassa tämä on tuotu esiin tavalla, joka sai minut useasti nieleskelemään huutoitkua.

Janne Salminen : Pientareilla on paljon raatoja *****
Tämä novellikokoelma vetäisi tarinavasulla päähän, löi käteen oudon coctailin, ja hetken kuluttua huomasin hihittäväni vaikka hirvitti. Absurdeja, surrealistisia tilanteita ja hetkiä, päättömiä ja riivatun surullisia hahmoja, enkä lopussakaan tiennyt, oliko tarinoissa kyse farssista vai tragediasta.

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti ****
Minun käy kateeksi nuorisoa. Ei nuorille ennen näin hyviä romaaneja kirjoitettu:) Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen tuntemus ei ole pakollinen, mutta suotava. Atte ja Anni ovat uskottavia hahmoja, vaikkakin hiukkasen turhan ihanteellisia ihmiskuvia. Luin tämän 1,5 tunnissa ahmien ja malttamatta lopettaa.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa *****
Minun käy kateeksi nuorisoa osa II. Olisin halunnut lukea tämän, kun olin viisitoistakesäinen. Olisin halunnut kirjoittaa tällaisen kirjan aikuisena. Junior-Finlandiansa ansainnut. Kieleltään uskomaton, ilmaisultaan poikkeuksellinen, koskettava, kaunis rakkaustarina.

Markus Nummi: Karkkipäivä ****
Raaka, hurja ja intensiivinen tarina laiminlyödyistä aikuisista, jotka kohtelevat kaltoin kamalalla tavalla lapsia. Vaikuttava tarina, josta toivoisi, ettei sellaista oikeasti tapahdu. Valitettavasti tapahtuu.

Nam Le: Merimatka ****
Vietnamilaissyntyinen kertoja tykittää. Jokainen tarina vetää hiljaiseksi...mutta sen jälkeen tekee mieli parkua, että MIKSI tämä loppui tähän, MIKSEI tämä jatku? Miten Parvinille kävi? Selvisikö se toinen rannalle? Jokaisesta tarinasta saisi huikean romaanin. Toivottavasti Nam Lesta kuullaan vielä.

Iain M. Banks: Algebraisti **+
Ensinnäkin: Banksin hulppean verbaalivirran suomentaminen on näemmä ottanut koville. Niin koville, ettei siitä kunnialla selvitty ja monesti rämmitään pahastikin anglolauseenrakenteiden letossa, eikä selvitä kovalle maaperälle. Suomennoksen teettäminen amatöörillä ei aina toimi, vaikka amatööri olisi kuinka innokas Banks-fani. Luin kyllä, että Niko on Gummeruksella nyt suomennetun kaunokirjallisuuden jehuna... mutta Algebraistin perusteella hän ei ole ammattikääntäjä, sorry vaan.

Itse Algebraisti on 700-sivuinen järkäle tulevaisuudessa tapahtuvasta sodasta, juonitteluista ja oikeuden tapahtumisesta. Viihdyttävää, 700 sivua jaksaa kahlata (jollei ole allerginen paskalle suomenkieliselle versiolle) mutta ei tästä mitään Use of Weapons:a saa.

Vinkki: Lukekaa ne Dennis Lehanen opukset, niissä on monen modernin dekkarin malli niin dialogin kuin kerronnan kuljetuksen, jännitteiden luomisen ja purkamisen alueilla. Antaisin niille kaikille viisi tähteä, joten en viitsi luetella:)

Kiireinen kevätkausi

Arvaahan sen. Uusi työ. Pieni lapsi. Minä töissä aamuvuorot, puoliso iltavuorot. Lasta hoitaa toinen illan, toinen päivän. Puoliso opiskelee joka toinen viikonloppu. Voin kertoa, että tänä keväänä ei harrasteta ranskan kielen alkeita tai pitsinnypläystä tai käydä aerobicissa. Totesin kirjoittajayhteisölleni, että he ovat ainoa harrastukseni. Vaikka kyllähän minä vähän taidan kotona kirjoitella, lueskella ja ehkä hetkittäin ehdin joogatakin.

Mutta näillä mennään. Nyt on tällainen kausi. Näen päiväunia ihanista kaukomatkoista, joita lapsettomat sinkut tekevät:) Minulla on nyt tämä toisenlainen kuvio tässä, kaukomatka vaihdettuna muksun kasvun katseluun ja puutarhan rakentamiseen. Kyllä minä vielä matkaillakin ehdin, kunhan jälkikasvu kasvaa vielä hieman...:) Voikaa hyvin, tammikuuta kaikille!

Copyright Minttu Hapuli 2012