Puutarhassa

Kun mies tuli, hän keskeytti Jinin puutarhapuuhat, ihanat puutarhakiireet, mullantuoksuiset ja vihreäliikkeiset. Hän käveli arvellen vierelle, eikä Jini nostanut katsettaan vaan antoi sen levätä kumihansikaskäsivarsillaan. Jini nousi, pyyhki kätensä housuntakamuksiin samalla kun asteli keittiöön.

Teen ollessa liian kuumaa Jini katsoi miestä kuin etäämmältä ja sanoi ettei millään voisi. Miehen kulmakarvat nousivat, kädet liikahtivat äkisti toisiinsa likistyneinä ja hän hankkiutui lähemmäs pöytää tuolinsa reunalla. Jini naurahti.

- "Kyllä sinä nyt. Hellisit ja korskuisit päällä yöstä toiseen ensimmäiset pari kuuta. Jos emme muuttaisi yhteen, se alkaisi vain pikkuhiljaa laimeta, hitain melkein näkymättömin merkein. Ensin alkaisit haluta nukkua useammin pidempään, alkaisit käydä kärsimättömäksi jos rakastelun jälkeen tahtoisin kainalossasi analysoida maailmaa ja sen kuvia. Myöhemmin sinua pitäisi jo houkuttaa, pitsihepenin ja kummallisin leikein. Viihtyisit paremmin ja useammin autotallissasi tai rakentelisit sähkökojeita iltamyöhään. Hellät halaukset ja pitelyt muuttuisivat kiusaantuneiksi, kunnes kerjäisin niitä ja piikittelisin sinua kuinka et enää pidä sylissä edes telkkaria katsoessa. Välillä heltyisit ja saisit parin päivän puuskan tulla lähelle ja päälle ja alle, mutta se olisi ohimenevää."

Jini katsoi hetken otsa rypyssä loppukesään taipuneita omenpuita, laski teekupin kädestään varoen.

- "Jos muuttaisimme yhteen, tuo kaikki tapahtuisi nopeammin - ja alun romanttiset nakutiskaukset ja ruuanlaitot muuttuisivat joksikin, jota välttelisit ja odottaisit minun hoitavan vessanpesun kun et itse viitsi. Sitten alkaisin vihastua ja nalkuttaa ja huomauttelisin likaisista sukistasi lattialla, tavastasi jättää voiveitsi jääkaappiin, siksi koska et olekaan enää läsnä koko kodissa etkä sängyssäni etkä mielessäni. Sinä haluaisit minulta vain rauhaa, poissaoloani, minä sinulta läsnäoloasi. Sinä haluaisit tulla tyhjästä pimeästä sisääni yhtäkkiä ja poistua taas, minä haluaisin sinun tulevan hetkeksi vierelleni ja olevan siinä sen jälkeen. Sinä haluaisit olla hiljaa ja minä keskustella kaikesta mahdollisesta. Me vihaisimme toisiamme."

Mies tuijotti pöytää. Jini oli säälimätön, koska hän oli liikuttunut.

- "Ja jos me ikinä saisimme päähämme tai minä päähäni lapsia hankkia, me tuhertaisimme onnesta ensimmäiset kuut, sinä olisit ylpeä ja rintarottinkinen siitosori, minä naisellisuuden huipentuma, kunnes lapsi kirkuisi sylissä yötäpäivää ja romantiikka haisisi maito-oksennuksilta ja sinappiulosteelta jolloin alkaisit olla sitä mieltä että laiminlyön sinua että vauva vie kaiken ja pakenisit autotalleihisi tai kaveripiireihisi, ja minä kostaisin sysäämällä sinut lapsemme ulkopuolelle. Arvostelisin toimiasi, koska teet niitä vain sunnuntaisin jos silloinkaan. En pitäisi sinua miehenä, koska et ole isä lapsellesi. Kiukuttelisit minulle velvoitteista ja siitä kuinka vapautesi on viety, kuinka et saa sitä ja tätä ja kaikkea. Minä huutaisin sinulle kuinka kurja paska olet, koska en saisi mitään ja olisin niin väsynyt ja kaikkeni antanut enkä mitään tilalle saanut. Me olisimme väsyneitä, tyytymättömiä ja katkeria."

Mies oli kääntynyt katsomaan puita. Siitä Jini tiesi, että mies ymmärsi.

- "Aikeesi ovat kauniit nyt, mutta ihmisen aikeiden ikä on lyhyt. Enkä minä enää aio joutua siihen hetkeen, jossa olen kaiken pyytänyt, kerjännyt ja uhkaillut, ja saanut vähemmän kuin mitään, ja vaikka kuinka olisin sinulle antanut itseni, rakkauteni ja maailmani, heittäisit sen pois, koska sen painoa et kestä koska se on todellinen. Haluat harteillesi vain illuusioiden ja unelmakuvien keveän tunnun. Olen nähnyt sen ja siksi en enää tee niin. En enää usko. En ole nähnyt ihmisen silmissä peruskallioita mille nousta vaan juoksuhiekkaa johon hukkua."

Mies nousi hiljaisena ja käveli hitaasti poispäin. Jini purskahti itkuun, sillä hän sittenkin oli toivonut, että olisi ollut vain väärässä. Hän meni polvilleen puiden alle ja jatkoi puutarhakiireitään, ihania, mullantuoksuisia ja vihreäliikkeisiä.