Sinä

Olemme erilaisia, eri öissä nukumme ja toisia aikoja kulutamme. Et edes tiedä, että olet minä. Et ymmärrä, että sinulle puhun, et ennen kuin hämäräsi taittuu näyiksi, värillisiksi uniksi. Lähtiessäni lupasin kertoa sinulle joskus sen kaiken. Nyt.

Ensimmäisellä kerralla pelkäsin, katsoin pois itsestäni, katkoin kaiken mikä kasvoi. Tukehdutin omin käsin äänet, kielsin tuhannesti totuutta. Viimeksi eilen tein samoin vaikka luulin olevani linnuksi vanha ja viisas.

Levoton väre, se on alku. Väre etenee, toistuu ja voimistuu, kunnes et voi enää olla tuntematta väistämätöntä, liikettä kohti kuilun reunaa.Viiltävää on siipien esiin työntyminen. Oraalla, arkoina valolle. Kasvu on kipua. Vaivoin voi hymyillä ja sanoa kysyvälle "ei mikään". Sanoa ei mikään, kun on kaikki.

Kesken rauhallisen rutiinin, kädet työssä rakkaan hiuksissa - sydämestä nousee suurten, vahvojen siipien havina. Kohisten liikkuvat, vain muutaman kerran voimansa näyttääkseen. Muutama laiska isku, ja hiukset nousevat juuristaan kylmetystään ja on oltava paikallaan, sanottava ei mikään ja kirkuva nauru on pidettävä kaiken takana. Se nauru, jossa on kolme varttia itkuakipua ja ikävää jo menetetystä. Kaikki on jätettävä, se on siipien hinta.

Joskus joku anoo pyytää rukoilee, aikalisää armonaikaa - aikaa kuitenkin ja sitä ei ole. Joskus siipeni jo levitettyäni muiden moraali komentaa takaisin, vetoaa itsekkyyteen, julmuuteen, sääliin ja ontuvaan omatuntoon. Oma ääni kirkuu villiä tuskaa jos siivet viikkaan, revin katseeni kuilun mustista silmistä ja palaan vakaata maata pitkin siipiä laahaten. Moraalinen olen, en vain nuku, katson ikkunoista liikaa - lasi sulkee minut sisään maailman ulos. Kuilun musta katse seuraa ja suree toteutumatonta, lähellä ollutta ja kutsuu nimeltä öisin.

Yhtenä yönä valhe loppuu. Kun kipu on pahin, kun irtirevityt juuret verisimmät, on otsalla jo tuuli ja lento vakaa.

Jotkut haistavat siipien oraat. Se tuoksu on siivettömille pelko. Siivetön voi hetken ymmärtää, tai ehkei sitäkään. Mutta rakastaa hän voi.

Sinä hymyillen silitit toisia unia näkevää päätäni. Pidit siipien oraista, nautit niiden tuoksusta kuin villi tappamisesta, silitit ja seurasit lentoani. Hyvästelit ja takaisin et koskaan vaadi, mutta aina olet siellä kun laskeudun.

Sinä et vielä tiedä, että olet minä. Kun olet kuilun katseeseen vastannut, nostanut kulkusi liitoon, minä olen palannut.